Amerikkalaisessa jalkapallossa hyökkäystä johtaa kentällä pelinrakentaja. Hän saa pelattavan taktiikan valmentajalta ja kertoo sen sekä lähtökäskyn ns. aloituskokouksessa eli huddlessa muille pelaajille. Kun tuomari viheltää, voi peli lähteä käyntiin.
Joukkueet asettuvat paikoilleen aloitusviivan (line of scrimmage, los) taakse sovitulla tavalla. Pelaajien asetuttua paikoilleen, alkaa cadence. Se tarkoittaa pelinrakentajan antamaa ohjetta pelattavasta pelistä tai sen muutoksesta (audible), jos pelinrakentaja huomaa puolustuksen asemien sopivan paremmin toisenlaiseen peliin tai estävän aiotun pelin. Samalla hän voi antaa laitahyökkääjälle tarvittaessa merkin vaihtaa paikkaa (motion) esimerkiksi laidasta toiseen. Lopuksi pelinrakentaja antaa lähtökäskyn (esimerkiksi set, hut, hut tai go!).
Hyökkäys alkaa sovitusta merkistä, jolloin linjan keskimmäinen pelaaja, sentteri (center, C) antaa aloitussyötön pelinrakentajalle, joka puolestaa toimittaa pallon eteenpäin sovitun taktiikan mukaisesti.
Hyökkäyksellä on neljä yritystä (downia), joiden aikana sen on edettävä kymmenen jaardia. Kun jaardit on täynnä, he saavat uudet neljä yritystä. Jos joukkue ei etene neljällä yrityksellä tarpeeksi, hyökkäysvuoro vaihtuu.
Kun peli on lähtenyt käyntiin, hyökkäyksen tavoite on toimittaa pallo maaliin asti. Pelinrakentaja voi ojentaa pallon (handoff) keskushyökkääjelle, joka kuljettaa palloa juosten vastustajien ohi maaliin. Samoin onnistuneen syötön jälkeen pallon kiinniottaneen laitahyökkääjän on päästävä eroon puolustajista tai hämättävä heitä, ja juostava maaliin. Muu joukkue auttaa pallonkantajaa estämällä vastustajaa pääsemästä kiinni pallonkantajaan.
Mikäli kumpikaan joukkue ei ole tehnyt rikkeitä, yritys jää voimaan ja peli on onnistunut. Tällöin tuomari nostaa kädet ylös touch downin merkiksi ja joukkue saa kuusi pistettä. Touch downin jälkeen hyökkäys saa yrittää vielä lisäpistettä, ja yrityksen jälkeen hyökkäysvuoro vaihtuu vastustajalle.
Hyökkäyksen linja (OL) on kuin joukkue joukkueen sisällä, niin paljon he tekevät keskenään työtä pelien onnistumiseksi. He ovat yleensä joukkueen isoimpia ja vahvimpia pelaajia. Linjan tehtävä on tehdä keskushyökkääjille tilaa puolustuksen linjaan juoksupeleissä ja suojella pelinrakentajaa, jotta tämä ehtii tehdä päätöksiä pelin alettua.
Linjaa koordinoi kentällä sentteri (C), jonka tehtävä on muun linjapelaamisen lisäksi toimittaa pallo lähtökäskystä taaksepäin pelinrakentajalle, ja ohjeistaa muita linjapelaajia esimerkiksi kertomalla ketä kukin blokkaa.
Sentterin viereen asettuvat guardit (offensive guard, OG) joiden tehtävä on blokata puolustuksen yritykset tulla linjan läpi, tai siirtää vastustajan pelaajat pois juoksijan tieltä. Heidän viereensä ulommiksi voivat asettua isokokoiset tacklet (offensive tackle, OT) jotka pyrkivät estämään linjan ulkopuolelta kiertävät puolustuksen pelaajat.
Linjan päähän voi asettua tarvittaessa tight end (TE). Tämä pelaaja on ominaisuuksiltaan ja tehtäviltään linjapelaajan ja laitahyökkääjän välimuoto, sillä hän voi toimia linjassa tai lähteä juoksukuvaan ja ottaa kiinni heittokuvia.
Linjan taakse asettuvat hieman pienempikokoiset, mutta ketterät ja nopeat keskushyökkääjät: pelinlukutaitoinen ja pallonkäsittelyn hallitseva pelinrakantaja (quarter back, QB) sentterin taakse ja hänen taakseen tai viereen running backit (RB).
Toista runnin backiä voidaan kutsua full backiksi (FB). Hänen tehtävänsä on yleensä blokata tietä takana tulevalle palloa kantavalle keskushyökkääjälle. Tätä palloa kantavaa keskushyökkääjää voidaan kutsua half tai tail backiksi (HB/TB). Joissakin peleissä myös full back voi kantaa palloa, tai pelinrakentaja voi pitää pallon itsellään.
Erilaisia aloitusmuodostelmia on monia ja niitä käytetään tarpeen mukaan. Running backien ei tarvitse välttämättä olla kovin isoja, jotta he pysyvät paremmin linjan takana piilossa puolustukselta. Tällöin heidän liikkumistaan on vaikeampi tarkkailla linjan toiselta puolelta.
Keskushyökkääjille tärkeitä ominaisuuksia on myös ketteryys ja kyky hämätä vastustajaa esittämällä pallonkantajaa tai vaihtamalla nopeasti suuntaa. Lisäksi pelityylistä riippuen heidän tulee kyetä blokkaamaan vastustajia tai ottaa eteenpäin heitetty pallo kiinni.
Lisäksi hyökkäyksellä on kentällä kahdesta neljään nopeaa ja pitkää laitahyökkääjää, wide receiveriä eli rissua (WR).
Heidän tehtävänään on juoksupeleissä estää puolustajaa pääsemästä kiinni pallonkantajaan, ja heittopeleissä juosta sovittu reitti (route) ja ottaa heitetty pallo kiinni.
He voivat myös blokata vastustajaa jos pallo heitetään toiselle pelaajalle ja tehdä osaltaan tilaa pallonkantajalle heiton onnistuttua. Sisempi laitahyökkääjä voi pelata slot-alueella tai linjan päässä tight endinä. Hänen sijoittumisensa linjaan nähden määrittelee hyökkäyksen vahvan puolen.
Hyvän rissun ominaisuuksia ovat pituuden lisäksi hyvä pallonkäsittely- ja lukutaito, voima ja nopeus. Hänen on myös hallittava kentän mittasuhteet, jotta voi juosta täsmälleen oikean routen siihen, missä pallon tulisi olla kiinniotettavissa.
Pelinrakentaja (quarter back, QB) on hyökkäyksen kapelimestari. Tärkein taito on kokonaisvaltainen pelinluku ja vastustajan puolustukseen reagoiminen.
Hänen tehtävänään on antaa lähtökäsky pallon liikkeelle laittamiseksi (usein down, set, hut). Heittopeleisssä pelinrakentaja heittää pallon laita- tai kesushyökkääjälle. Heiton kohteeksi valikoituu usein se, joka on voittanut oman puolustajansa ja on vapaana ottamaan pallon kiinni.
Juoksupeleissä pelinrakentaja voi kantaa palloa itse tai ojentaa sen keskushyökkääjälle.
Hyökkäyksen pelikirja sisältää käytössä olevat aloitusmuodostelmat ja jokaiselle pelaajalle ohjeet kuinka toimia kussakin pelissä: mihin suuntaan ja ketä linja blokkaa vai muodostaako heittosuojan, heittääkö qb pallon laitahyökkääjälle, antaako sen keskushyökkääjälle vai juokseeko itse pallon kanssa, ja muiden pallottomien hyökkääjien tehtävät.
Joukkueen sopimien nimien käyttäminen kertoo pelitilanteessa nopeasti, mitä tehtäviä pelaajilla on kussakin pelissä paljastamatta vastustajalle suunnitelmia.
Erilaisia pelejä on valtava määrä eri tilanteitä varten. Pelikirjaan valikoituu sellaiset pelit, jotka valmentaja katsoo sopivan joukkueelle ja pelattavaan sarjaan. Peruspelit ovat usein juoksuja linjan läpi tai heittoja yksinkertaisen kuvion juoksevalle laitahyökkääjälle.
Peruspelien lisäksi voi käytössä olla myös erilaisia kikkapelejä ja hämäyksiä, kuten kiertopelejä, aloitusmuodostelman muuttamista ennen pallon heittoa ja hämääviä suunnanvaihdoksia. Kaikki hyökkäyksen käyttämät taktiikat ovat yleensä pelikirjassa, mutta joskus uusia pelejä voidaan kehittää vastustajakohtaisesti kun huomataan pelissä jonkin tietyn pelityylin uppoavan puolustukseen.
Jokainen muodostelma ja peli voidaan nimetä joukkueen kesken sovitulla tavalla, joten valmentajan voi kuulla huutavan kentän laidalta vaikka krokotiiliä ja supersankaria.
Pelikirja voi olla monipuolisuutensa takia haastava opetella, mutta kukaan ei jää sen kanssa yksin. Jokaista peliä harjoitellaan ja hiotaan treeneissä, ja opetusta pelikirjan lukuun saa valmennukselta ja muilta pelaajilta. Lisäksi pelaaja voi käyttää apunaan wrist coach-ranneketta, johon kirjoittaa omat roolinsa kussakin pelissä itselleen ymmärrettävällä tavalla. Wrist coach on kuitenkin vain apuväline, joka ei saa haitata pelin kulkua. On aina parempi opetella pelit mahdollisimman hyvin, jotta ymmärtää mitä kentällä tapahtuu kussakin pelissä.
Hyvä hyökkääjä ei pelkästään juokse määrättyä reittiä pitkin tai blokkaa pelin mukaisesti, vaan hahmottaa pelin kokonaisuutena ja ymmärtää miten eri tehtävät kentällä muodostavat yhtenäisen hyökkäyksen puolustusta vastaan. Vaikka yksittäinen virhe voi muuttaa ratkaisevasti kentän tapahtumia, kyseessä on kuitenkin joukkuelaji jossa on aina seuraava yritys ja seuraava peli. Virheetkin on tehtävä täysillä, eikä lopettaa pelaamista kesken. Onnistuessaan etenkin haastavimmat pelit tuottavat suurta riemua, sillä silloin koko joukkue on tehnyt mitä piti ja palkitaan parhaimmillaan maalilla.