Tampere Saints juniorit

Tietoa junioreista

Tampere Saints tarjoaa loistavat puitteet lapsille ja nuorille harrastaa amerikkalaista jalkapallo Pirkanmaalla ympäri vuoden. 

 

Junioritoiminta ulottuu U9-ikäisistä tytöistä ja pojista aina U20-ikäluokkaan asti. Tule mukaan pelaamaan maailman hienointa lajia ja kehittymään urheilijana. Pelipaikka löytyy ikään, kokoon ja taitotasoon katsomatta.

 

Saintsin miesten ja naisten joukkueet kuuluvat molemmat omien sarjojensa kärkikastiin, joka mahdollistaa lapsille ja nuorille kasvun ja kehityksen aikuisten pääsarjatasolle saakka.

Keväällä 2017 Saintsin pitkäjänteinen ja määrätietoinen junioritoiminnan kehittäminen palkittiin Suomen Olympiakomitean myöntämällä Tähtiseura-tunnuksella.

 

Tunnus kertoo seuran junioritoiminnan laadukkuudesta. Lisätietoja Tähtiseura-tunnuksesta voit lukea täältä.

Reilun pelin säännöt

Tampere Saintsin ajatus on, että koko seura kasvattaa, ohjaa ja tukee nuoria sekä kannustaa rehteihin tekoihin. Seurassa on paljon erilaisia ihmisiä, joita kaikkia kunnioitetaan yksilöinä, harrastajina sekä urheilijoina.

 

Meistä jää hyvä jälki ihmisten mieleen, olemme kunnioittavia toisia ihmisiä ja heidän omaisuutta kohtaan. Esiinnymme fiksusti taukopaikoilla ja pelikentillä.

 

Puutumme karkeaan kielenkäyttöön. Päihteet, energiajuomat, nikotiinituotteet ja dopingaineet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

 

Kannustamme junioireitamme oikean ja väärän erottamiseen, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin.

joukkueet

Kesä 2024
Mukaan pelaamaan?
 
– Opi amerikkalaisen jalkapallon alkeita super hauskan kesäkurssin parissa-
 
KEILLE?
 
Kesäkauden kestävä jefukoulu on tarkoitettu  6 – 11 v lapsille sukupuolesta, koosta tai urheilutaustasta riippumatta.
 
MISSÄ JA MILLOIN?
 
Koivistonkylän kentällä tiistaisin klo 17-18 toukokuun 21. päivä alkaen jatkuen 13.8. saakka (heinäkuussa on tauko 9 ja 16.7.). Harjoitukset ovat kerran viikossa.
 
 
Ohjaajina toimivat seuramme edustusjoukkueen pelaajat, joiden apuna voi olla myös vanhempia junioripelaajia. Jefukoulusta voi sujuvasti siirtyä pelaamaan ympäri vuoden harjoitteleviin juniorijoukkueisiimme, ja etenkin nuoremmat pelaajat osallistuvat usein useampanakin kesänä jefukouluun.
 
 
Jefukoulun varusteikis riittää ulkona liikkumiseen sopivat vaatteet. Omaa palloa tai muuta lajivarustusta ei tarvitse.
 
 
Hinta vain 60€ koko kesältä sisältäen Jefukoulun T-paidan!
 
 
Voit tulla mukaan alusta lähtien tai kesän aikana.
 
MITEN?

Varmista paikkasi ilmoittautumalla kesän 2024 jefukouluun:

2011 tai myöhemmin syntyneiden nuorten U11-joukkue tarjoaa perheen alakouluikäisille mahdollisuuden tutustua jenkkifutiksen saloihin turvallisessa ympäristössä.

 

Pikkupyhimysten joukkueessa panostetaan tekniikoiden harjoitteluun, omaksutaan sanastoa ja opitaan ymmärtämään lajin olemusta.  Toiminta on tavoitteellista, mutta ei liian vakavaa.

 

Kaikille pojille ja tytöille on tilaa lajitaustaan katsomatta. Joukkueeseen pääsee mukaan ympäri vuoden.

 

Tampere Saints U11 -joukkue pelaa turnausmuotoisesti kaudella 2023.

 

Valmennusryhmässä ovat Marko Husu ja Veera Jalava

 

Kaikki valmentajat

u11.valmennus@tamperesaints.fi

 

Joukkueenjohtaja Marja Rautavuori

u11.jojo@tamperesaints.fi

 

Junioripäällikkö

Nadja Mattila

puh. +35845 3565383

junioripaallikko@tamperesaints.fi

 

Kaikkiin junioritoimijoihin saa myös yhteyttä sähköpostilla muotoa etunimi.sukunimi@tamperesaints.fi

Uudet pelaajat, tytöt ja pojat ovat tervetulleita joukkueeseen. Joukkue kaipaa erityisesti isokokoista ja painavaa vahvistusta linjamiehistöön. Kaikille löytyy varmasti pelipaikka.

 

Tampere Saints U13 -joukkue pelaa turnausmuotoisesti 1-divisioonaa kaudella 2023.

 

Valmennusryhmässä ovat Jarkko Mattila, Tuukka Vilkman, Marko Husu, Veera Jalava ja Riku Kuusisto

 

Kaikki valmentajat

u13.valmennus@tamperesaints.fi

 

Joukkueenjohtaja

Marja Rautavuori

u13.jojo@tamperesaints.fi

 

Junioripäällikkö

Nadja Mattila

puh. +35845 3565383

junioripaallikko@tamperesaints.fi 

 

Kaikkiin junioritoimijoihin saa myös yhteyttä sähköpostilla muotoa etunimi.sukunimi@tamperesaints.fi

 
 

Tampere Saintsin U15-joukkue pelasi kaudella 2023 1.divisioonassa. U15 joukkue on voittanut sarjassaan kultaa sekä 2022 että 2023. Joukkueessa pelasi myös Pori Bearsin ja Hämeenlinna Tigersin pelaajia.

 

Kaudella 2024 Saints pelaa 11vs11 SM-sarjaa  uhdistelmäjoukkueena Jyväskylä Jaguarsien kanssa.

 

U15-joukkueessa pelaa kaudella 2023-24 pääosin 2010 ja 2009 syntyneitä poikia. Tytöt voivat pelata U15-joukkueessa vielä sinä vuonna, kun täyttävät 17.

 

Joukkueeseemme toivotetaan mielellään tervetulleeksi uusia jenkkifutiksesta kiinnostuneita pelaajia lajitaustasta, koosta ja muista ominaisuuksista riippumatta.

 

Amerikkalainen jalkapallo on ns. late entry -laji, jonka voi hyvin aloittaa nuoruusiässä tai aikuisena.

 

Tervetuloa rentoon mutta täysillä pelaavaan porukkaamme! Kokeilemaan voi tulla ja mukaan pääsee missä vaiheessa kautta tahansa. Seuralla on lainavarusteita, joilla pääsee yleensä alkuun ilman suuria alkuinvestointeja.

 

Joukkue harjoittelee talvikaudella Tampereen Messu- ja uheilukeskuksessa, Pirkkahallissa ja Sammonkadun Tredun liikuntasalissa. Myös lajia tukevia fysiikkatreenejä järjestetään. Pelikaudella harjoitellaan Koivistonkylän ja Pyynikin tekonurmikentillä. Harjoituksia järjestetään pitkälti yhdessä U17-ikäluokan kanssa.

 

Kausimaksu kaudella 2024 on koko vuoden osalta 550€ + seuran jäsenmaksu 50€.

 

Kysy rohkeasti lisätietoja ja tule mukaan aloittamaan uusi ja mukaansatempaava harrastus!

 

Valmentaja Tuukka Lammi

u15.valmennus@tamperesaints.fi

 

Joukkueenjohtaja

Nadja Mattila

puh. +35845 3565383

u15.jojo@tamperesaints.fi

 

Junioripäällikkö

Nadja Mattila

puh. +35845 3565383

junioripaallikko@tamperesaints.fi

 

Kaikkiin junioritoimijoihin saa myös yhteyttä sähköpostilla muotoa etunimi.sukunimi@tamperesaints.fi

U17 joukkueessa pelaa kaudella 2023-24 pääosin 2008 ja 2007 syntyneitä pelaajia. Myös loppuvuodesta 2006 syntyneiden on mahdollista pelata U17-sarjassa pelikaudella 2024. Joukkueeseen toivotetaan mielellään tervetulleeksi uusia jenkkifutiksesta kiinnostuneita pelaajia lajitaustasta, koosta ja muista ominaisuuksista riippumatta.

 

Amerikkalainen jalkapallo on ns. late entry -laji, jonka voi hyvin aloittaa nuoruusiässä tai aikuisena. Tervetuloa rentoon, mutta tavoitteellisesti pelaavaan porukkaamme! Kokeilemaan voi tulla ja mukaan pääsee missä vaiheessa kautta tahansa. Seuralla on lainavarusteita, joilla pääsee yleensä alkuun ilman suuria alkuinvestointeja.

 

Tampere Saintsin U17-joukkue pelasi kaudella 2023 11vs11 SM-sarjassa Helsinki East City Giantsia, Helsinki Roostersia, Helsinki Wolverinesia ja Seinäjoki Crocodilesia vastaan. Joukkueessa pelasi myös Pori Bearsin ja Hämeenlinna Tigersin pelaajia.

 

Joukkue harjoittelee talvikaudella Tampereen Messu- ja uheilukeskuksessa, Pirkkahallissa ja Sammonkadun Tredun liikuntasalissa. Myös lajia tukevia fysiikkatreenejä järjestetään. Pelikaudella harjoitellaan Koivistonkylän ja Pyynikin tekonurmikentillä. U17-ikäiset pelaajat harjoittelevat etenkin talvikaudella myös yhdessä miesten edustusjoukkueen kanssa.

 

Kausimaksu kaudella 2024 on koko vuoden osalta 550€ + seuran jäsenmaksu 50€.

 

Joukkueen huoltotiimiin kuuluu Tapsa Jylhä ja Mikko Kulonen.

 

Päävalmentaja

Henri “Mömmö” Toiminen

u17.paavalmentaja@tamperesaints.fi

 

Joukkueenjohtaja

Riitta-Liisa Larjovuori

u17.jojo@tamperesaints.fi

 

Kaikki valmentajat

u17.valmennus@tamperesaints.fi

 

Junioripäällikkö

Nadja Mattila

puh. +35845 3565383

junioripaallikko@tamperesaints.fi

 

Kaikkiin junioritoimijoihin saa myös yhteyttä sähköpostilla muotoa etunimi.sukunimi@tamperesaints.fi

Tampere Saintsin U20-joukkue pelasi viimeksi 1-divisioonassa kaudella 2019 ja päätti kautensa upeasti mestaruuteen. Nyt Tampere Saints palaa U20 ikäisten sarjassa SM-tasolle Saintsin pelatessa 11vs11 sarjaa kaudella 2024!

 

Poikien U20 joukkue harjoittelee miesten joukkueen kanssa kevät- ja kesäkaudella Pyynikin ja Koivistonkylän urheilukentillä. Talvikaudella harjoittelu painottuu fysiikkaan ja jenkkifutiksen tekniikoiden harjoitteluun Tampereen Messu- ja urheilukeskuksella.

 

Uudet harrastajat ovat tervetulleita mukaan harjoituksiin. Ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse u20pojat@tamperesaints.fi tai sosiaalisen median kautta Instagramissa tai Facebookissa.

 

Päävalmetaja 

Henri  “Mömmö” Toiminen 

henri.toiminen@tamperesaints.fi

puh. 0458708897

 

Joukkueenjohtaja

Mira Rajalakso

mira.rajalakso@tamperesaints.fi

 

GM

Marcus Lönnqvist

marcus.lonnqvist.fin@gmail.com

puh. 050 5745897

Tampere Saintsin 15-20 vuotiaille suunnattu U20 aluejoukkue osallistuu tänä vuonna järjestettävään U20 SM- sarjaan, johon kuuluu neljä muuta tyttöjoukkuetta ympäri Suomen. Sarja pelataan 7 vs 7.

 

Jos kiinnostuit jefun aloittamisesta ota yhteyttä instagramissa tai facebookissa yksityisviestillä tai sähköpostitse.

 

Ota yhteyttä:

u20tytot@tamperesaints.fi

Junioripäällikkö Nadja Mattila junioripaallikko@tamperesaints.fi

 

Johtoryhmä Nadja Mattila, Jarkko Mattila, Riitta-Liisa Larjovuori, Kimmo Tuovinen, Ville Leivo juniorit.johtoryhma@tamperesaints.fi

 

Rahastonhoitaja Juse Tammi juniorit.rahastonhoitaja@tamperesaints.fi

 

Valmennuspäällikkö Jani Järvinen juniorit.valmennuspaallikko@tamperesaints.fi

 

Fysiikkavalmentaja Ilkka Minkkinen ja Antti Kurenniemi juniorit.fysiikkavalmentaja@tamperesaints.fi

 

Varustevastaava Marjut Blomqvist juniorit.varustevastaava@tamperesaints.fi

 

Poikien U20 u20pojat@tamperesaints.fi

 

Tyttöjen U20  u20tytot@tamperesaints.fi