Junnut tositoimiin ensimmäisinä!

Junnut tositoimiin ensimmäisinä!

Tampere Saints juniorijoukkueet kaudella 2020

Tampere Saints Juniorit ovat treenanneet kovaa ja suurella motivaatiolla kuluneen talvikauden. Juniorijaosto on panostanut harjoituspaikkoihin, jotta lajinomainen harjoittelu mahdollistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Myös fysiikkatreeniin on kiinnitetty huomiota ja Ilkka Minkkinen onkin ansioituneesti treenauttanut U15 ja U17 joukkueita. Nuoremmat Pyhimykset ovat mitelleet voimiaan painimolskilla Tampereen voimailijoiden ohjauksessa. 

COVID-19 toi tänä keväänä omat haasteensa myös junioritoimintaan ja käytännössä kaikki toiminta loppui pariksi kuukaudeksi. Valmennus ansioituneesti teki aktiivisesti etäohjelmia ja kentille palattiin heti kun kaupunki avasi liikuntapaikat. Haasteen harjoittelulle toi turvaetäisyydet, mutta tästäkin selvittiin kiitettävästi niin valmennuksen kekseliäisyyden, että junnujen kuuliaisuuden ansioista sääntöjä ja rajoituksia kohtaan.

Lajinomaisen harjoittelun pariin juniorit saivat palata 1.6., mutta edelleen ohjeistuksia ja sääntöjä noudattaen. U17 ja U15 yhdistelmäjoukkueiden treenaaminen oli tietenkin jäissä koko rajoitusten ajan, mutta yhdistelmäjoukkue ehtii tapaamaan vielä pari kertaa kokonaisena joukkueena ennen kauden alkua. Korona vaikutti myös sarjojen pituuteen, jonka seurauksena U17 ja U15 sarjat lyhennettiin yksinkertaiseksi. Välieriä ei näissä sarjoissa pelata vaan kaksi parasta kohtaavat finaalissa. 

Joukkueet

SM-tasolla pelaava U17 joukkue on yhdistelmäjoukkue Tampere Saintsin ja Hyvinkää Falconsin pelaajista, lisäksi joukkuetta vahvistaa muutama Porin Bearsin pelaaja. Tällä porukalla on hyvää joukkuehenkeä ja kokemusta jo monelta vuodelta! Hyvinkääläisillä on kokemusta pelaamisesta SM-tasolla, mutta Saintsin pelaajille tämä on suuri uudistus, sillä opeteltavaksi on tullut 11vs11 -pelimuoto. Yhdistelmäjoukkuetta kutsutaan nimellä Red Angels. Tulevalla kaudella U17 runkosarjan peleistä yksi pelataan Tampereella 9.8 klo 12.00.

  1. Divisioonassa pelaava U15 joukkue on myös yhdistelmäjoukkue Tampere Saintsin ja Hyvinkää Falconsin pelaajista. Lisäksi mukana on lainapelaajia Hämeenlinna Tigersista. Joukkue on täynnä tuoreita tulevaisuuden lupauksia ja heiltä odotetaan tältä kaudelta taidollista ja henkistä kasvua! U15 kohtaa vastustajan vain kerran Pyynikin pyhätössä 1.8 klo 12.00.

SM-tasolla toista kauttaan pelaava U13 joukkue on uudistunut ja kasvanut ja myös valmennus on muuttunut. Kaudelle 2020 lähteekin innokas ja sisukas joukkue mittaamaan talvella opittuja taitoja! Pikku Pyhimyksiä pääsee kannustamaan kolme kertaa Pyynikin kotikentälle; 18.7, 25.7 sekä 16.8. Kaikki pelit alkavat klo 12:00.

U11 joukkue on luonut pohjaa kaikille pelipaikoille ilon kautta, nauttien jokaisesta sekunnista kentällä! Nämä innokkaat tulevaisuuden lupaukset suuntaavat eripuolille Suomea neljään turnaukseen. Kaudella 2020 Tampereella ei isännöidä turnausta. 

Tampere Saints mahdollistaa amerikkalaisen jalkapallon harrastamisen myös nuoremmille lajista kiinnostuneille! Koivistonkylän kentällä järjestetään joka viikon torstai klo 17-18 Jefukoulu, joka on suunnattu 7-11 -vuotiaille lapsille. Harjoittelu tapahtuu osittain U11 joukkueen kanssa. Myös tätä vanhemmat ovat tervetulleita mukaan kokeilemaan jenkkifutista oman ikäluokkansa joukkueen harjoituksiin. Jefukoulu on avoinna osallistumiselle koko kesän!

Kaiken toiminnan tekee mahdolliseksi vapaaehtoiset seuratoimijat, valmennus, joukkueenjohtajat, ottelutapahtumatyöryhmä – vanhempien talkoopanosta unohtamatta. Junnut kiittävät kaikkia lajin parissa toimivia!

 

Tervetuloa kannustamaan juniorit loistaviin suorituksiin!

Kirjoittaja: Jenny Vähäkyttä, junioripäällikkö