Butchers osoitti valmiutensa Vaahterakauden avauksessa

Tampereen ja Porvoon Vaahterakauden avaus suoritettiin Pyynikin pyhätössä, jossa Porvoon Butchers osoitti olevansa selvästi valmiimpana kauteen. Kovasti taistelevat tamperelaiset sortuivat useasti ottelussa perus merkkaus- ja vastuuvirheisiin puolustuksen puolella, sekä hyökkäyksessä koneisto yski valtaosan ajasta, vaikka todella hyviä hyökkäysvuoroja myös nähtiin.

 

Ottelu alkoi Butchersin hyökkäysvuorolla, jossa porvoolaiset rynnivät vakuuttavilla amerikkalaisten juoksuilla aina Saints maalin tuntumaan. Hyökkäysvuoron päätteeksi Butchers kirjasi myös ensimmäisen touchdownin, kun Saints linja ei saanut pidettyä Porvoon juoksevaa pelinrakentajaa aisoissa, vaan tämä pääsi rikottujen taklauksien jälkeen heittämään pallon vapaaksi juosseelle Luomalle. Tilanne 0-7. Tämän jälkeen oli Saintsin kauden ensimmäisen hyökkäysvuoron aika. Aloituspotkusta pallon sai portugalilainen Tiny Juzz, joka osoitti vaarallisuutensa palauttamalla pallon aina puoleen kenttään saakka. Työt aloitettiin viime vuoden tapaan Lehtosen juoksuilla, jotka tuottivatkin mukavasti jaardeja. Hyökkäysvuoro tyrehtyi kuitenkin Saints pelinrakentajan juoksun jälkeen ja uudet yritykset jäivät harmittavasti haaveeksi. Pallosta luovuttiin ja Porvoo jatkoi amerikkalaisen pelinrakentaja Mooren sekä keskushyökkääjä Hallin juoksuilla eteenpäin. Lopulta RB Hall löysi aukon Saints puolustuksen keskeltä ja pinkoi 62 jaardin siivun, vieden Butchersin 0-14 johtoon.

Ensimmäinen puoliaika oli tässä vaiheessa jo reilusti yli puolen välin ja sama tarina jatkui. Porvoo rankoi jälleen uinahtanutta Saintsin puolustusta ja pelinrakentaja juoksi Butchersin jo kolmen maalin karkumatkalle. Tilanne oli 0-21 kun Saints vihdoin heräsi. Tampereen hyökkäys sai pallon omalla kentänpuoliskollaan, josta se marssitti joukkonsa monimuotoisilla onnistuneilla peleillä välillä heittäen Jere Tuhkaselle ja välillä väläyttäen Tuukka Lehtosen väkivahvoja juoksuja. Saints eteni aina 6 jaardin päähän porvoolaismaalista, josta Lehtonen iski vihdoin taululle kavennuksen ja Saints lähti ajamaan Porvoon kahden maalin etumatkaa kiinni. Heti seuraavassa aloituspotkussa Benjamin Ylipää onnistui kotiyleisön suureksi iloksi taklaamaan pallon irti Butchersin palauttajalta ja tamperelaisista Tobias Mäki ehti ensimmäisenä peittämään pelivälineen saaden Saintsin hyökkäyksen jälleen kentälle. Tulosta ei tällä kertaa kuitenkaan tullut ja puoliajalle mentiin tilanteessa 7-21.

Toinen puoliaika ja Saintsin hyökkäysvuoro… joka valitettavasti tyrehtyy heti alkuunsa syötönkatkoon, josta Butchers rankaisee marssimalla amerikkalaisten juoksuilla jälleen maaliin asti. Tilanne 7-28. Saintsille pallo ja uusi yritys. Tällä kertaa edetään pääsääntöisesti heittäen. Pelinrakentaja Raleigh Yeldell löytää vuorotellen Sinikallion ja Tuhkasen edeten aina viidentoista jaardin päähän maalialueelta. Hyökkäysvuoro kuitenkin tukehtuu kun neljäs yritys epäonnistuu ja pallo siirtyy Butchersille. Vielä viimeisen kerran ottelussa Butchers marssii lähelle Saints maalialuetta, josta pelinrakentaja Moore löytää täysin yksin unohtuneen Luoman ja loppulukemiksi jää 7-35.

Kauden avausottelua sävyttivät lukuisat merkkaus- ja vastuuvirheet, rangaistukset sekä jo heti ottelun alussa suureksi venähtänyt piste-ero. Vaikka ottelun aikana oli monia positiivisia välähdyksiä, kuten Saintsin pitkät hyökkäyksen draivit kentän halki, olisi niitä tarvittu heti ottelun alkuun jotta pelin momentum olisi saatu käännettyä. Lisäksi tiistaina maahan saapuneen pelinrakentajan ja laitahyökkääjien kemia ei vielä kohdannut kauden ensimmäisessä ottelussa, joten Saintsin päävalmentaja Majanderilla riittää töitä joukkueen tason nostamiseksi playoffeja silmällä pitäen. Seuraavan kerran Pyhimykset ovat tositoimissa ensi viikon torstaina Hämeenlinnassa, jossa kohtaavat sarjanousija Huskies ja Saints.

Ottelun näkee suorana Ruutu+ kanavalta.

Ottelun kuvat: Heikki Saarinen