Mitä kuuluu naisten puolustukselle?

Mitä kuuluu naisten puolustukselle?

Puolustuksen koordinaattori Mikko Airaksinen: “Valmistautuminen kauteen 2022 on edennyt hyvin ja tavoitteena ollut perusasioihin ja tekniikoihin keskittyminen on sujunut mallikkaasti. Motivoituneiden pelaajien kanssa on mukava tehdä töitä. Oma filosofia on aina perustunut siihen, että opetetaan ja ymmärretään asioita ulkoa opettelun sijaan ja siinä on mielestäni onnistuttu hyvin tällä off-seasonilla. Tämän lisäksi fokus on ollut fyysisyyden ja taklaamissuorittamisen kehittämisessä, koska ensi kaudella liigassa peli on luonnollisesti paljon kovempaa kuin viime kauden peleissä.

Puolustus koostuu tällä kaudella hyvästä sekoituksesta kokeneita pelaajia sekä nälkäisiä uudempia pelaajia. Monivuotisen kapteeni Jonna Tuovisen ollessa alkukauden ison lammen toisella puolella tulee uusien johtajien nousta esiin, ja tähän on tarttunut hienosti viime kauden alfanaaras-palkinnon pokannut LB Sara Reid. Offseasonin erityismaininnan ansaitsevat Seinäjoelta kovalla prosentilla treeneissä kulkenut, aina 110% pelaava sähköjänis LB Nelly Karhu sekä RB:n paikalta “rookie” Safetyksi siirtynyt treenien intteritilastoa johtava Matilda Majuri. Yksikkönä haluan nostaa esiin puolustuksen linjan, joka on aiheuttanut harjoituksissa omalle hyökkäyksen linjalle isoja ongelmia koko talven.

Täysin ilman ongelmia ei olla selvitty, sillä korona ja loukkaantumiset ovat tuoneet haasteita. Vahvan perusasioiden osaamisen ja joustavan puolustuksen systeemin kautta ollaan onnistuttu aina järjestelemään puolustusta siten että saadaan parhaat tehot irti käytettävissä olevista pelaajista. Näin ollaan onnistuttu rakentamaan laajaa työkalupakkia ja ensi kaudella tullaankin kiusaamaan vastustajan hyökkäyksiä hyvin monipuolisella puolustamisella.”