Otteluennakko Eagles – Saints

Kärkijoukkueiden uusintakohtaaminen

Tampere Saintsin miehet matkustavat sunnuntaina Kotkaan kohtaamaan Eaglesin Puistolan kentällä. Ykkösdivarin kärkikamppailu käynnistyy klo 15. Joukkueet kohtasivat viimeksi sarjan avausviikolla, jolloin ottelu päättyi Saintsin voittoon yhdellä pisteen erolla. Tälläkin kertaa odotettavissa on tasainen kamppailu, sillä ottelussa ratkaistaan luultavasti koko divisioonan runkosarjan voitto. Välierän ja finaalien kotietu ratkaistaan runkosarjan sijoituksen mukaan (paremmin sijoittunut joukkue pelaa kotonaan), joten voittajalle on mahdollisesti tiedossa kaksi kotipeliä lisää.

Eagles on saanut valmistautua otteluun rauhassa, sillä heillä ei ollut peliä viime viikolla. Vastaan asettuu luultavasti edellisestä kohtaamisesta sisuuntunut kokoonpano ja kaikki kynnelle kykenevät pelaajat. Viime kohtaamista pääosin sivurajalta seurannut Niclas “Nesi” Carpelan haluaa varmasti aloittaa pelin kentältä tällä kertaa ja johtaa hyökkäystään itse. Kummankin joukkueen avainpelaajat ovat terveenä, joten niin kokoonpanojen leveys kuin syvyyskin pääsevät testiin.

Samaa mutta paremmin

Saints hyökkäys lähtee tulevaan kohtaamiseen samoilla eväillä kuin viimeksi. Palloa kuljetetaan lähinnä juosten ja vastustajan hyökkäys pyritään pitämään poissa kentältä pitkillä hyökkäysvuoroilla. Puolustus taas on saanut uusia sivuja pelikirjaansa, mutta selkärankana toiminut kolmen linjamiehen ja neljän tukimiehen rintama pysyy edelleen. Jussi Taipalmaan luotsaaman joukon on annettava painetta pelinrakentajalle estääkseen tappavan tarkat pitkät heittopelit laitahyökkääjille. Juoksuaukot on myös tukittava, sillä vastustajan RPO-systeemi (run-pass-option, jossa pelinrakentaja päättää vasta pallon ollessa jo pelissä, juokseeko hyökkäys vai heitetääänkö palloa) ottaa kaiken annetun tilan pois.

Eaglesin edellisten otteluiden videomateriaalia on luonnollisesti kammattu läpi ja sieltä on etsitty kikkoja, joita vastustaja saattaa kentällä tehdä. Omaa pelaamista on samalla hiottu entistä paremmaksi. Hyökkäyksen koordinaattori Dajon Newell odottaa vastustajan myös mukautuneen Pyhimysten suunnitelmaan paremmin kuin viimeksi: “Our game plan will be similar to the first time we played them and I expect them to play us similarly as well. I think they will make some adjustments with stunts and blitzes, but expect the same coverage.” Tässä valmentaja kertoo odottavansa samaa muodostelmaa ja takakentän peittoja kuin viimeksi. Hän odottaa kuitenkin uusia stuntteja (puolustuksen linjan kikkoja) ja blizejä (tukimiesten ja takakentän heittoryntäyksiä). “Last game they had some malalignments (väärä sijoittuminen) and poor adjustments to what we did so I would expect them to be more clean and clear on their end and execute better. They had all summer to prepare so I think they like their game plan they just need to execute. I’m sure we did what they expected so there shouldn’t be too many changes from the game film either. Strategically, I think they played us pretty well and some of our big plays came down to our guy beating their guy in 1 on 1 situations and that’s how the game went.”

Newell odottaa ottelua innokkaana, koska vastaan asettuu hyvin valmennettu ja kokenut joukkue. Eagles tulee varmasti pelaamaan täysillä ja kovempaa tason mittausta Pyhimykset eivät luultavasti saa runkosarjassa. “We are playing good football, but they are also coming together well and hitting their stride. Sunday will be lots of fun and we’re looking to walk away with another win.” Ottelua pääsee seuraamaan paikan päälle ja se lähetetään tuttuun tapaan myös Ruutu+ palvelussa.

Teksti: Lauri Reponen
Kuva: Tytti Martikainen