Otteluennakko Tampere Saints – Turku Trojans
Naisten Vaahteraliiga jatkuu tulevana viikonloppuna Pyynikin urheilukentällä. Lauantaina 8.7. kotijoukkue Tampere Saints saa vastaansa Turku Trojansin. Runkosarjan ensimmäinen kierros on taputeltu, ja lauantain ottelussa kohtaavat liigan kärkijoukkueet; Turku Trojans pitää sarjataulukon ykkössijaa puhtaalla neljän voiton putkellaan, ja Saints onnistui viime viikonloppuna nostamaan sijoitustaan sarjataulukon toiseksi voitettuaan Helsinki Wolverinesin tiukassa ottelussa 0-14. Myös Saintsin ja Trojansin edellinen kohtaaminen oli erittäin tasainen, mutta päättyi pyhimysten harmiksi lopulta Trojansin 22-14 voittoon
Saints on kahdessa edellisessä ottelussaan päässyt esittelemään puolustuksensa kovuutta pitämällä maalialueensa täysin puhtaana. Tälle kaudelle puolustuksen koordinaattoriksi siirtynyt Kalle Uusitalo on erittäin tyytyväinen siihen, miten offseasonin aikana asetettujen tavoitteiden eteen tehty työ on näkynyt kentällä: “Jo offseasonilla painotettiin, että meidän tavoite on olla aggressiivinen mutta kurinalainen puolustus. Kaksi viimeistä nollapeliä ovat osoittaneet sen, että luottamus toisiin ja yhteiseen tekemiseen on vahvaa, sekä pelaajien kesken että valmennuksen ja pelaajien välillä.”
Lauantain vastus Trojans on tähän mennessä siis liigan ainoa joukkue, joka on onnistunut tekemään pisteitä Saintsin puolustusta vastaan. Uusitalo näkee ensimmäisen pelin ratkenneen pieniin virheisiin, joita on jo kauden aikana saatu korjattua: “Ensimmäisen Turku-ottelun ratkaisi pienet virheet, jotka korostuivat isosti. Tulokseen vaikutti varmasti myös oma hätäily pelien kutsumisen suhteen, mutta se ollaan saatu (kirjaimellisesti) nollattua viimeisen kahden ottelun aikana.” Lauantailta hän odottaa tiukkaa puolustusten taistoa. “Meidän pelin ratkaisee se, että olemme huolellisia erityisesti ulkopuolen vastuissa ja pelaamme pelinrakentaja Lea Kaszasin isot juoksu- ja heittopelit pois,” Uusitalo jatkaa.
Tukipuolustajana pelaava Iida Koivula on Uusitalon kanssa samaa mieltä siitä, että puolustus on alkukauden aikana ehtinyt hioutua hyvin yhteen. “Tällä kaudella puolustuksessa ollaan korostettu ennen kaikkea sitä, että jokainen hoitaa oman vastuunsa eikä yritä hoitaa muiden hommia. Koen, että tässä ollaan myös onnistuttu hienosti kahdessa edellisessä pelissä, ja tulostaulukin se on toki meille kertoo,” Koivula kertoo ja jatkaa: “Henki puolustuksessa on ollut koko offarin ja alkukauden todella kannustava. Kilpailu on ruokkinut kehittymistä.”
Monipuolisena pelaajana Koivula on kauden aikana nähty myös hyökkäyksen linjassa, mikä on hänen mukaansa tarjonnut lisäjännitystä muutoin tutulla rutiinilla tapahtuvaan peliin valmistautumiseen. “Tykkään kyllä uusista haasteista, ja niitä OL:ssä pelaaminen ja treenaaminen on todellakin tarjonnut,” Koivula pohtii.
Myös Saintsin hyökkäyksen puolella tekeminen on ollut vakuuttavaa. Kesäkuun Oulu-ottelussa vihdoin kentälle päässyt pelinrakentaja Emmi Kolehmainen on onnistunut johdattamaan Saintsin voittoon kahdessa edellisessä pelissä. “Pelikentille on ollut superkiva palata pitkän offarin jälkeen. Koko joukkue on täynnä lahjakkaita pelaajia, joiden kanssa on ollut mahtava päästä pelaamaan. Voittosarakekin sen näyttää, että kausi on lähtenyt kyllä erinomaisen hyvin käyntiin,” Kolehmainen hehkuttaa.
Saintsin hyökkäyksen ehdoton vahvuus kauden aikana on ollut aggressiivinen juoksupeli, mutta myös Kolehmaisen heittotaidot ovat päässeet näkyviin. Tämä mahdollistaa monipuolisen pelikirjan, mikä luonnollisesti pitää vastustajat sopivasti varpaillaan. Kolehmainen odottaa innolla omaa ensimmäistä kohtaamistaan Trojansin kanssa edellisen jäätyä väliin sairastumisen vuoksi: “Turkua vastaan odotan kovaa vääntöä molemmin puolin palloa, kiva päästä haastamaan hallitseva suomenmestari ekaa kertaa tälle kaudelle. Pyynikillä aloitettiin kesäkuussa voitokkaasti, ja samaa lähdetään hakemaan lauantainakin.”
Koivula ja Kolehmainen lupaavat lauantaille jännitystä ja viihdyttävää jenkkifutista. “Edellinen ottelu Turkua vastaan oli tiukkaa vääntöä ja olen varma, että sitä on luvassa myös lauantaina. Turku tulee varmasti kohtaamaan melko nälkäisen Saintsin, jolle kelpaa vaan voitto,” Koivula tuumaa. Kolehmainen kannustaa katsojia tulemaan todistamaan ottelua paikan päälle: “Katsojille on tiedossa liigan kärkikamppailu, josta ei taatusti jännitystä puutu. Tämä ottelu, jos mikä, on paikan päälle tulemisen arvoinen!”
Tervetuloa Pyynikin urheilukentälle lauantaina 8.7. Ottelun kickoff potkaistaan kello 18:00! Liput voi ostaa ennakkoon Lippu.fi -palvelusta.
Teksti: Veera Jalava
Kuvat: Tytti Martikainen