Pyhimykset kohtaavat Wolvot vierasottelussa Brahen kentällä
HC Hannes Mattila johtaa joukkuetta nyt ensimmäistä kertaa varsinaisena päävalmentajana Jake Halen palattua takaisin kotimaahansa, eikä ihan helppoon paikkaan sitä joudukaan tekemään.
Pienen notkahduksen ja useamman tappion jälkeen Wolverines on saanut taas pakan kasaan ja pelin kulkemaan.
Edellisen ottelun vakuuttava voitto ja pistetehtailu ei tule tekemään perjantai-illasta meille millään tavalla helppoa.
Wolverinesin peli kulminoituu pitkälti heiton ja juoksun tasapainoon, joskin välistä juoksun osuus on köhinyt välistä aika pahastikin. Puolustuksemme joutuukin tasapainottelemaan tuon kaksiulotteisuuden kanssa, sillä Rojon risiiverit RJ Long, Siiskonen ja Cedric Johnson napsivat pallot varmasti olivat ne sitten keskialueen heittoja tai pitkiä pommeja. Tähän vielä lisänä William Young joka sekä juokseeb, että vastaanottaa.
Wolvot aloittavat ottelunsa aina vahvasti ensimmäisestä palautuksesta lähtien ja joukkue jaksaa runnoa tasaisen tappavalla vauhdilla kentän päästä päähän.
Jos saisimme pidettyä Wolvot pois tulostaululta mahdollisimman pitkään, helpottaa se pitkässä juoksussa koko joukkuetta.
Puolustus pysäytti hyvin Roostersin punakoneen useaan otteeseen, joten voinemme uskoa, että voimme tehdä saman Wolverinesille. Tärkeässä roolissa ovat jälleen takakentän 1 vs. 1 tilanteet ja Youngin pysäyttäminen linjaan. Myöskään pitkää välimatkaa tukikerroksen ja takakentän väliin ei voi jättää, sillä siihen väliin Rojo alkaa pommittamaan Siiskoselle ja RJ Longille kovia heittoja joista kenttä aukeaa jatkojuoksulle ja parinkymmenen jaardin etenemiselle.
Painetta pitäisi myös Rojolle saada, mutta se pitää jälleen tehdä konservatiivisesti, sillä Rojo on väläyttänyt viime aikoina valmiuksia lähteä pocketista ja ottaa iskuja vastaan omilla juoksuilla. Rojoa ei voi taklata ylhäältä niinkuin olemme viime peleissä olemme nähneet, vaan jalkoihin meno on ainoa tapa saada hänet pysähtymään.
Hyökkäyksemme puolestaan on viime otteluissa takonut hyvin pisteitä, mutta hyökkäyksen linjan on annettava aikaa Ray Cottonille katsoa onko risiiverit vapaina ja jos ei, löytää kuitenkin tilaa Rayn omille juoksuille. Roostersia vastaan ei aikaa juuri riittänyt, jolloin jouduttiin välillä tekemään hätäisiä ratkaisuja ja päädyttiin 3 ja ulos tilanteisiin.
Myös juoksupelin ongelmat pitää ratkaista perjantaiksi. Roostersia vastaan juoksupeli pysähtyi kuin seinään ja tähän pitää löytää ratkaisu, sillä pelkällä heitolla illasta tulee pitkä ja tuskainen. Vaikka Veikka Lehtonen pelaakin lähinnä puolustuksen downeja, tarvitsisimme Veikkaa kyllä keskushyökkääjänäkin. Myös 3 ja 4 yrityksen konversiot näyttelevät jälleen tärkeää roolia. Nyt kun Ray Cottonille on suotu lisävastuuta hyökkäyksestä valmennuksen muutosten yhteydessä, toivon mukaan Rayn uudet ajatukset toisivat samantein tulosta.
Mikä olisikaan makeinta, ellei Wolvojen kylvettäminen kotonaan, ja kapuloiden laittaminen joukkueen välieräkaavailuihin, mutta realistisesti ajatellen se vaatisi pienen ihmeen, senverran kova kotijoukkue Wolverines on.
Pääasia on kuitenkin välttyä pahemmilta loukkaantumisilta, sillä vielä on 2 ottelua jäljellä Butchersia ja Cocodilesia vastaan tällä kaudella ja kummatkin joukkueet ovat kyllä kaadettavissa.
Ja jenkkifutishan on parasta paikanpäällä, mutta jos ei stadiin pääse perjantainaSaintsia kannustamaan, niin ottelun pääsee näkemään myös Ruutu+ palvelusta.
Faith can still move mountains, Saints will show you the way!
Artikkelikuva Mikko Koskinen