Saints hävisi dramaattisesti Butchersille vain kahdella pisteellä 22-20 (15-7)

Tampere Saints aloitti Porvoon torstai-illassa Vaahteraliigaottelun vahvalla ja tasapainoisella hyökkäysvuorolla, joka johti Matti Airaksisen juoksemaan maaliin ajassa 6:53, ja kun Ilari Laineen lisäpistepotku meni haarukkaan, niin Saints johti pistein 0-7.  

Porvoo kuitenkin sai kaksi pistettä, kun Saints joutui luopumaan pallosta neljännellä yrityksellään ajassa 3:52 aivan oman maalialueen läheisyydessä. Tampereen huonon aloitussyötön vuoksi pallo lensi takarajan yli, eikä potkua suorittamassa ollut Micky Kyei tavoittanut palloa, ja se tarkoitti Saintsin omaa maalia. Pisteet taululla 2-7. 

 

Toinen neljännes alkoi Saintsin pelinrakentaja Kyle Nolanin heitosta Porvoon Darion Hallin nappaamaan syötönkatkoon aivan Butchersin maalialueen lähellä. Hyökkäyssuunta vaihtui, ja Butchers valloitti kenttää vahvalla juoksupelillä sekä lyhyillä heitoilla. Lopputulema oli ajassa 4:39 touchdown, Darion Hall, ja peli pisteisiin 8-7 Porvoolle. 

Porvoo onnistui toisen neljänneksen lopulla iskemään pallon Nolanin käsistä, ja pallo siirtyi jälleen kotijoukkueelle.  Neljä sekuntia ennen puoliaikaa Butchersin pelinrakentaja Janne Lehtinen heitti pitkän kaaren Daniel Luomalle maalin arvoisesti. Lisäpistepotkun jälkeen pisteet puoliajalle mentäessä olivat 15-7 Porvoolle. 

 

Toinen puoliaika sai unelma-alun Saintsilla, kun se aloituspotkun jälkeen onnistui repimään pallon palauttavalta Butchersilta. Kentälle asteli pyhimysten hyökkäysjoukkue, joka ei kuitenkaan saanut neljällä yrityksellä aikaan uutta yritysvuorosarjaa, eli hyökkäysvuoro vaihtui. Porvoon hyökkäys ei myöskään tuottanut tulosta, vaan se joutui punttaamaan potkulla pallon syvälle Saintsin alueelle.  

 

Saints hyökkäsi selkä seinää vasten, ja Butchers puolusti vimmatusti, joten nyt oli Saintsin vuoro potkaista neljännellä yrityksellä pitkä päätyyn ja perään.  

Porvoo pääsi kenttäpotkumaalietäisyydelle, mutta Joni-Petteri Malkan jalka ei aivan riittänyt saattamaan palloa haarukkaan asti, vaan potku jäi pari jaardia vajaaksi. 

Saintsin hyökkäys tyrehtyi jälleen syötönkatoon, jonka nappasi Nolanin pitkästä kaaresta Butchersin puolustaja Mitch Dalley 

Seuraavan syötönkaton nappasi kuitenkin Saintsin Elliot Jeffcoat ja sinivalkoista juoksuvoimaa Porvoon keskuskentällä näytti nyt Tuukka Lehtonen. 

 

Saintsin seuraavan maalin teki laitahyökkääjä Eero Hiltunen Nolanin heitosta aivan viimeisen neljänneksen aluksi, mutta kahden pisteen lisäpisteyritys ei tuota tulosta, ja peli siirtyi kutkuttavasti tilanteeseen 15-13 Porvoon hyväksi.  

Porvoon onnistui seuraavalla hyökkäysvuorollaan tekemään maalin ja lisäpistepotkun, joten Butchers lisäsi johtoaan pisteisiin 22-13.  

Saints aloitti vimmatun takaa-ajon Veikka Lehtosen suoraviivaisella pallonkantojuoksulla. Elliot Jeffcoat siirtyi puolustuksen puolelta hyökkääjäksi, ja tulosta tuli, kun Nolanin heitot napsahtivat kohdilleen, ja lopputuloksena oli Jeffcoatin Nolanin heitosta nappaama maali. Ilari Laineen onnistuneen lisäpistepotkun jälkeen tilanne siirtyi jännittäviin lukemiin 22-20.  

Ottelua oli jäljellä viisi minuuttia, ja kaikki oli mahdollista vain kahden pisteen eron vuoksi.  

 

Nyt kentällä marssi taisteleva Saints-puolustus, joka sai Butchersin hyökkäyksen pysähtymään. Porvoo luopui pallosta, ja Saints aloitti viimeisen hyökkäysvuoronsa kentän puolivälistä. Peli eteni kohti Porvoon maalialuetta, ja ajassa 1:07 Saints oli jo 15 jaardin päässä maalista. Viimeistä minuuttia pelattiin rangaistusten vuoksi pitkään, ja lopulta Saintsin kenttäpotkumiehistö oli pelin ratkaisevat tekijä, kun peliä oli kahdeksan sekuntia jäljellä. Kolmen pisteen arvoinen kenttäpotkumaaliyritys tulkittiin ohi maalihaarukan tolpan meneväksi, ja jännittävän ja vivahteikkaan jenkkifutisottelun voitti kahdella pisteellä kotijoukkue Butchers. 

 

Saintsin tuskallinen niukka häviö vei joukkueen pudotuspeliviivan alapuolelle, ja Porvoo nappasi voitollaan runkosarjan neljännen paikan. Saints kohtaa seuraavaksi Crocodilesin ensi viikon lauantaina Seinäjoella. 

 

Teksti Jussi Mustikkamaa