Saints suvereeniin voittoon Pori Bearsista

Lauantaina 8.8. Tampereen Pyynikin urheilukentällä pelatusta miesten ykkösdivarin ottelusta Tampere Saints – Pori Bears ennakoitiin tasaista vääntöä, mutta toisin kävi. Pyhimykset hallitsivat käytännössä peliä niin hyökkäyksen kuin puolustuksenkin puolella. Pallo vietiin maalialueelle niin juosten kuin heittäenkin, tamperelaisten voittaessa ottelun suvereenin oloisesti 54-6. 

Ottelu alkaa Saintsin osalta varsin vauhdikkaasti, kun heti ensimmäisellä hyökkäysyrityksellä Elliott Jeffcoat nappaa pallon pelinrakentajan paikalla kainaloonsa ja kirmaa lähes 80 jaardia maalialueelle saakka. Vaikka Tuukka Lehtosen lisäpisteyritys epäonnistuukin, on Saintsin aloitus kova ja asettaa tahdin koko ottelulle. Lehtonen myös korjaa ensimmäisen lisäpisteen epäonnistumisen jo ensimmäisellä neljänneksellä juoksemalla sekä maalin että lisäpisteen, viimeistellen ensimmäisen neljänneksen tulokseksi 14-0. 

Pori Bears kaventaa kuitenkin toisella neljänneksellä pelinrakentaja Watkinsin 40 jaardin heitolla ja laitahyökkääjä Ollonqvistin kopilla ja juoksulla maaliin. Puoliajalle lähdetään kuitenkin tilanteessa 22-6, sillä porilaisten lisäpisteyritys epäonnistuu ja ennen puoliaikavihellystä Saintsin Kettunen juoksee vielä pallon maaliin ja Lehtonen nappaa jälleen lisäpisteet. 

Kolmannella neljänneksellä Saints nappaa pisteitä myös ilmateitse, kun pelinrakentaja Eero Hiltunen löytää laitahyökkääjä Jarno Kelanderin maalialueelta ja Airaksisen juostua lisäpisteet pyhimykset johtavat ottelua jo 30-6. Kolmas neljännes jatkuu tamperelaisten hallinnalla, sillä Kettusen juoksemalla maalilla ja Lehtosen viimeistelyllä kolmas neljännes päättyy 38-6. 

Neljäs neljännes jatketaan yhtä kovalla tahdilla Saintsin puolelta. Puolustus on pelannut kovaa koko pelin, ja saa siitä parhaan mahdollisen palkinnon Janne Sulinin taklatessa Porin pelinrakentajan porilaisten omalla maalialueella ja Mika Mäkelä onnistuessa karanneen pallon peitossa ja näin tamperelaisille maali. Lehtosen jatkaessa varmaa lisäpistetehtailua tamperelaiset johtoon jo 46-6. Eero Hiltunen viimeistelee Saintsin voiton, kun hänet pelinrakentajana korvannut Lari Siitonen löytää Hiltusen maalialueelta. Airaksisen onnistuttua lisäpisteissä lopputulos Pyynikillä vakuuttavasti kotijoukkueelle 54-6.

Päävalmentaja Mattila kommentoi ottelua: “Olen erittäin tyytyväinen isoon voittoon. Joukkue suoriutui erinomaisesti kummallakin puolella palloa. Pelattiin fyysistä ja meidän identiteettiä vastaavaa jalkapalloa.”

Tampere Saintsin täytyykin pyrkiä ylläpitämään hyvää virettään ensi viikkoon saakka, sillä lauantaina 15.8. klo 17.30 Pyynikillä vastaan astelee sarjan kärkipäässä majaileva United Newland Crusaders.

Teksti: Tuuli Janhunen