Saintsin miehet pisteilottelun päälliköitä Pyynikillä

Lauantaina 15.8. klo 17.30 Tampereen Pyynikin kentälle saapunut miltei 400 hengen yleisö todisti melkoista pisteilakointia, kun miesten ykkösdivarin ottelussa Tampere Saintsin vieraaksi saapui United Newland Crusaders. Sekä Saints että UNC olivat edellisissä otteluissaan tehneet runsaasti pisteitä, joten yllätyksenä maali-ilottelu ei varsinaisesti tullut.

Yllätyksenä saattoi kuitenkin, ainakin vierailijoille, tulla maalihanojen aukeamisen nopeus. Kotijoukkueen Elliot Jeffcoat nappasi nimittäin vierailijoiden avauspotkusta pallon kainaloonsa ja juoksi se sylissään päätyyn saakka. Kun Tuukka Lehtonen vei lisäpisteyrityksessä juoksunsa myös maaliin, johti kotijoukkue ottelua 8–0, kun ottelukellosta oli kadonnut vasta 15 sekuntia. UNC ei kuitenkaan tästä pitkäksi aikaa pöllämystynyt, sillä vakuuttavan hyökkäysvuoron päätteeksi uusimaalaiset heittävät pallon maaliin laitahyökkääjä Ville Suonperälle ja lisäpistepotkun onnistuttua peli kaventuu lukuihin 8–7. Näihin lukuihin päättyy myös ensimmäinen neljännes.

Toisen neljänneksen UNC aloittaa vauhdikkaasti, ja siirtyykin ensimmäistä kertaa johtoon Suonperän napatessa jo toisen pallonsa maalialueella. Onnistuneen lisäpistepotkun jälkeen vierailijat johtavat 8–14. Tätä vierasriemua ei kestä kauaa. Saintsin ensimmäinen yritys maalin jälkeen päättyy varsin mieluisasti, kun Tuukka Lehtonen juoksee linjan keskeltä suoraan läpi ja 75 jaardia maaliin saakka. Lisäpisteyritys epäonnistuu, joten Saints tulee heti tasapisteisiin 14–14. Vierailijat eivät luovuta, vaan etenevät jälleen vakuuttavasti pitkillä heitoilla aina kuuden jaardin päähän maalialueesta. Juoksupelissä UNC:n hyökkääjältä irtoaa kuitenkin pallo kädestä ja Tuhkanen peittää pallon ansaiten tamperelaisille hyökkäysvuoron. Tuukka Lehtosen pitkä juoksu ja Asko Mäntyniemen hieno koppi tuovat tamperelaiset jo alle kymmenen jaardin päähän maalialueesta, ja pelinrakentaja Eero Hiltusen löydettyä Jere Tuhkasen maalialueelta siirtyvät tamperelaiset taas johtoon. Lisäpisteyrityksen epäonnistuttua tilanne on 20–14, ja tässä tilanteessa siirrytään myös puoliajan viettoon.

Kolmas neljännes on maalijuhlaa molemmissa päissä. UNC aloittaa toisen puoliajan pistetehtailun, kun keskushyökkääjä Raymond Sobowale juoksee pallon maaliin ja potkun osuessa haarukkaan vierailijat siirtyvät taas johtoon 20–21. Saints tulee kuitenkin nopeasti perästä ohi, kun Jeffcoat juoksee kiertopelillä maalialueelle ja Lehtonen juoksee lisäpisteet tamperelaisten johtoasemaan 28–21. UNC tasoittaa heittopelillä laitahyökkääjä Julius Sarimolle ja onnistuneella lisäpistepotkulla. Tampere karkaa kuitenkin jälleen johtoon, kun Jeffcoat nappaa Hiltusen pitkän heiton maalialueella ja Lehtonen juoksee linjan keskeltä lisäpisteet tamperelaisille tilanne 36–28. Jeffcoatin onnistunut ilta saa jatkoa heti perään, kun hän liimaa tamperelaisten lyhyen aloituspotkun näppeihinsä ja Saints saa heti maalinsa perään uuden hyökkäysvuoron. Tämä tuottaa myös tulosta: Lehtonen juoksee hyökkäysvuoron päätteeksi pallon maaliin, ja uudelleen lisäpisteyrityksen. Niinpä neljännelle neljännekselle päästään tamperelaisten johdossa 44–28.

Ristiretkeläiset eivät kuitenkaan vielä luovuta. Raymond Sobowale juoksee voimalla pallon maaliin ja Julius Sarimo koppaa lisäpisteet, peli 44–36. Tämän jälkeen tamperelaiset pääsevät jo muutaman jaardin päähän maalialueesta, mutta eivät saa palloa vietyä maaliin saakka. Se kostautuu, ja UNC tulee voimalla koko kentän läpi loppuun saakka, Sarimon napatessa pallon maalialueella. Uusimaalaisten lisäpistepeli kuitenkin epäonnistuu, ja Saints johtaa peliä edelleen 44–42, kun peliä on jäljellä 1.41. Kotiyleisön ei kuitenkaan tarvitse jännittää kauaa, sillä ensimmäisessä tamperelaisten hyökkäysvuorossa aloituspotkun jälkeen hyökkäyksen linja tekee suuren reiän keskelle kenttää ja Tuukka Lehtonen kiitää läpi kentän maalialueelle saakka. Lehtosen juostessa myös lisäpisteet maaliin tamperelaiset viimeistelevät kotivoittonsa numeroihin 52-42. Peli päättyy tamperelaisten puolustuksen kannalta erityisen makeasti, kun ottelun viimeinen yritys päättyy UNC:n pelinrakentaja Robert Johnsonin säkitykseen eli taklaukseen hyökkäyslinjan takana.

Tampere Saintsin päävalmentaja Hannes Mattila on tyytyväinen omiensa suoritukseen: ”Ottelu oli erittäin tiukka. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että voitimme molemmat kotiottelumme yli viidelläkymmenellä tehdyllä pisteellä.” Saintsin fysiikkavalmentaja Ilkka Minkkinen oli erityisen tyytyväinen hyökkäyksen linjaan ja joukkueen fyysisyyteen: ”Talvella tehty työ ja viikon onnistunut valmistautuminen takasivat hyvän vireen koko otteluun.”

kirjoittaja: Tuuli Janhunen

Kuva: Tytti Martikainen