Saintsin naiset edustivat maajoukkueleirityksellä

Kuluneena viikonloppuna 22.-23.9.2018 vietettiin Lahden Pajulahdessa amerikkalaisen jalkapallon juhlapäiviä, kun Suomen parhaat naiset kokoontuivat maajoukkueleiritykselle. Pajulahdessa nähtiinkin hieno Saints-edustus, kun kymmenen pyhimysnaista sai kutsun tulla osoittamaan kykynsä. Leirityksellä kilpailtiin paikasta maajoukkueessa Suomi-Ruotsi -maaottelussa, joka pelataan 6.10.2018 Vantaalla Myyrmäen urheilupuiston stadionilla.

Neljät harjoitukset ja neljä luokkaa täyttivät viikonlopun, ja ruokailuja lukuun ottamatta ei juuri muulle kuin amerikkalaiselle jalkapallolle jäänyt tilaa. Kilpailu paikoista oli kovaa mutta reilua ja kaikki leirityksellä mukana olleet kehittyivät ja imivät itseensä uutta tietoa, joita hyödyntää tulevaisuudessa.

Saintsin kymmenestä leirille kutsutusta viisi lunasti paikkansa lopulliseen joukkueeseen Suomi-Ruotsi -otteluun. Joukkueeseen valituissa on niin kokeneita kehäkettuja kuin uusiakin kasvoja maajoukkueessa. Huomionarvoista on erityisesti se, että kahdeksasta puolustuksen takakentän pelaajasta peräti neljä tulee Saintsista! Pyhimysten timantinkova puolustus on huomattu siis valtakunnallisestikin.

Lisää leiristä ja leiriläisten tunnelmista voitte lukea myöhemmin tällä viikolla Saints-naisten blogista.

Joukkueeseen valitut:
Veera Jalava (DB)
Nelli Palmu (DB)
Marfa Raipela (DB)
Jonna Tuovinen (DB)
Milena AbbasMamode (DL)

Katso maajoukkueen koko kokoonpano ja SAJL:n uutinen aiheesta täältä.

Kuva: Anu Tiilikainen/Hilarious Hobbit