Saintsin tappioputki poikki, mutta ei ilman jännitystä
Tampereen sinisten pyhäkössä, kauniissa auringon paisteisessa torstai-illassa kamppailtiin Saintsin tärkein ottelu tämän kauden Vaahteraliigassa. Aikaisemmilla kausilla Trojans on ollut täysin ylitsepääsemätön este Saintsille, mutta tänä vuonna kaikki oli toisin. Ensimmäinen neljännes käytiin vielä tunnusteluja puolin ja toisin ja ainoan pistesuorituksen teki Trojansin potkaisija Malka upottamalla kenttämaalin pystypuiden välistä. Näin Trojans vei ensimmäisen neljänneksen 0-3.
Toisella neljänneksellä Saints tajusi hetkensä koittaneen ja pelinrakentajamme Raleigh Yeldell vei joukkueen johtoon hienolla 47 jaardin kiertopelillä. Tilanteessa avusti Trojansin kiertopelivastuiden sekoaminen. Onnistuneesti Henri Laineen potkaiseman lisäpisteen jälkeen tilanne oli 7-3.
Yeldell jatkoi savottansa hoitamista mallikkaasti. Tälläkin kertaa otettiin jalat alle ja päivän toinen TD näki päivänvalon. Henri Laine potkaisi lisäpisteen varmasti sisään ja peli oli 14-3.
Vielä ennen puoliaikaa Malka kavensi kenttämaalilla tilanteeksi 14-6. Trojans saa olla kyllä kiitollinen näin loistavasta potkaisijasta.
Relico Trojans heräsi toisella puoliajalla. Ensimmäinen tuskainen tilanne nähtiin, kun Juzz Tiny oli hilkulla tehdä TD:n, mutta pudotti pallon 1-jaardin linjalla. Tästä momentum tuntui siirtyvän Trojansin haltuun ja ”Tavarajuna” Quezadan vahvoilla juoksuilla päädyttiin aina Saints päätyyn asti. Meille onnekas hyökkäyksen linjan kiinnipitorangaistus kumosi kuitenkin maalisuorituksen. Trojans joutui neljännelle yritykselle ja siitä Malka sivalsi jälleen kenttämaalin varmuudella sisään, 14-9.
Kolmannen neljänneksen hienoin suoritus nähtiinkin sitten Tiny Juzzilta. Tiny korvasi pallon pudotuksensa ja karkasi maalintekoon aivan samalla tavalla kuin edellisessä ottelussa Seinäjoella. Tuuletuksetkin olivatkin maalin jälkeen sen mukaisia ja yleisö yhtyi niihin täysin rinnoin. 21-9.
Ilari Laine jatkoi Saintsin riemukulkua hienolla kopilla ja velipoika Henrin toimittaessa pelivälineen jälleen varmasti pystypuiden väliin oli peli jo 28-9. Kellon näyttäessä 5 minutttia jäljellä tehokasta peliaikaa me kaikki katsomossa olimme varmoja, että järkevällä kellonkäytöllä peli oli taputeltu. Kuinka väärässä me kaikki olimmekaan.
Trojans jyräsi vastustamattomasti heittäen ja juoksemalla kohti Saintsin päätyä ja lopulta ”Rahtijuna” vei pallon keskeltä maaliin. Trojansin kauden ensimmäinen TD oli tosiasia ja iso apina oli nyt ravistettu harteilta. Tilanne 28-15. Ero kaksi TD:tä. Heti seuraavalla draivilla sattui pahin mahdollinen. Yeldell heitti syötönkatkon Ville-Valtteri Suojaselle, joka tarjosi Trojans hyökkäykselle erinomaisen kenttä-aseman maalintekoon. Bartlow kiitti ja vei pallon maaliin. Trojans yritti 2-pisteen lisäpistettä, mutta epäonnistui hyvän takakentän puolustuksen ansiosta. Tilanne 28-21.
Ja sitten kaikki tiesivät, että nyt tulee on-side potku, jossa kaikki on mahdollista. Potku lähti hyvin kohti oikeaa laitaa ja pallo näyttää olevan Saints pelaajalla, jonka jälkeen Trojans pelaaja peittääkin pallon, Trojans pelaajat riemuitsivat, että heidän hyökkäyksensä jatkaa kentällä. Tuomarit kokoontuvat, ja päätuomari Lamminsalo tulee kertomaan meille lopputuloksen, ”Ennenaikainen vihellys, potku uusitaan”.
Helpotus oli käsinkosketeltava yleisössä, ja monen verenpaine laski takaisin huippulukemista. Trojansin hyökkäys ei saanutkaan palloa. Uusi on-Side, ja se hoidetaan varmasti kotiin oikean laidan rajoituslinjan tuntumassa. Saintsin hyökkäys tulee kentälle.
Trojans puolustaa aggressiivisesti ja se antaa tilaa takakentälle ja Yeldell poraa hienon heitoin n. 3 metriin josta Henri Laine nappasi pallon. Maali ja tilanteeksi 35-21. Tämän jälkeen Trojans tulee vielä kerran hyvällä motivaatiolla, mutta meidän kaikkien helpotukseksi aika ei ollut turkulaisten puolella.
Ensimmäinen voitto, helpottava voitto. Tästä on hyvä jatkaa Juhannustauolle ja hioa puolustuksen ja etenkin hyökkäyksen kuviot sen aikana vieläkin paremmiksi ja saada loukkaantuneet pelaajat takaisin riviin.
Valmentajien näkemyksiä otteluun
Ottelua edeltävässä haastattelussa Troijalaisten päävalmentaja Karri Kuuttila kertoi joukkueensa saaneen hyviä harjoituksia alle ennen Saints ottelua, ja joukkueessa vallitsevan hyvän ”pössiksen”. Hän oli tyytyväinen uuden pelinrakentajansa Bartlown ilmeeseen ja kertoi Bartlown olevan parempi juoksu- ja heittopelote kuin kotiin lähetetty Gil Rivera.
Sitä Bartlow todella olikin, varmalla heittokädellä porattiin monta kertaa tarkasti tiukkoihinkin paikkoihin ja jalat kävivät huikeasti paremmin kuin edeltäjällään Gil Riveralla. Uusi ilme piristi selvästi turkulaishyökkäystä.
Tasaisin suorittaja Trojansista oli kuitenkin Joni-Petteri Malka, joka tasaisen varmasti upotti potkut sisään. 9 – pistettä, eli joukkueen paras pistemies. Andy Misiuro oli jälleen Trojansin paras vastaanottaja. Myös aussie-WR Kyle Bowpitt oli kuin uudestisyntynyt Bartlown heittojen osuessa hienosti kohdilleen. Juhannustauon aikana, kun kuvioita vielä hiotaan, voidaan nähdä aivan toisennäköinen Trojans kuin tähän saakka. Toisesta kohtaamisesta Turussa tulee varmasti huikea näytelmä.
Saintsin päävalmentajan Teemu Majanderin ajatuksia voittoisan ottelun jälkeen:
”Koko alkukausi on ollut tavallaan asioiden perässä juoksemista. Nyt tuntui, että olimme koko joukkueena tilanteen herrana. On vapauttavaa poimia työnteon hedelmiä kentällä. Hyökkäys sai viimeinkin koneet käyntiin alusta alkaen.ja etenkin Juzz Tiny teki huikeita pelejä. Raleigh Yeldell oli elementissään sekä heittäen että juosten. Puolustus vain parantaa peli peliltä, nyt oma pää pysyi puhtaana ihan viime hetkille asti. Uudet miehet DB Tobias Fuchs ja DB Mike Williams tekivät vaikutuksen. Jälkimmäisen työskentely erityisesti potkunpalautuksissa oli hienoa. Meille tulee kahden viikon tauko mutta nyt täytyy pitää kaasu lattiassa. Pää on avattu, mutta yksi voitto ei tee autuaaksi. Duunia on painettava ja hiottava pieniä asioita. Pallonmenetykset pitää saada pois ja huonot taklaukset on karsittava. Työ ei tekemällä lopu.”
Ottelussa palkitut parhaat pelaajat
OmaSP: Matti Airaksinen
Game mvp: Tiny Juzz
Saints mvp: Raleigh Yeldell
Trojans mvp: Josh Quesada