Wolverines selvään voittoon Saintsista

Naisten Vaahteraliiga palasi juhannustauolta 30.6., kun Tampere Saints isännöi Helsinki Wolverinesia Pyynikin urheilukentällä. Molemmat joukkueet olivat kokoonpanoiltaan hieman totuttua pienemmät, sillä molempien joukkueiden kehitysjoukkueilla oli samaan aikaan ottelut ja näin ollen vaihtopelaajia ei ollut totuttua määrää kentän laidalla.

Hallitseva Suomen mestari Wolverines lähtee otteluun sarjataulukon kärkipaikalta ja osoittaakin pelin alusta saakka, miten on sinne tällä kaudella päätynyt. Ensimmäisellä hyökkäysvuorolla Wolverines etenee tasaisesti heittämällä ja juoksemalla puolesta kentästä ja viimeisen, noin viiden jaardin juoksun maaliin tekee keskushyökkääjä Tytti KuusinenSanni Seppälä onnistuu lisäpistepotkussa ja helsinkiläiset siirtyvät johtoon 0-7. Tämän salama-aloituksen jälkeen Wolverines laittaa kaasun päälle ja tekee nopeaan tahtiin kaksi maalia lisää. Ensin vasemmalle suuntautuneen heiton jälkeen laitahyökkääjä Jenni Kilpeläinen juoksee pallon kanssa maaliin saakka ja lisäpiste potkun onnistuessa tilanteeksi 0-14. Melko pian tämän jälkeen Wolverines saa jälleen hyökkäysvuoron ja ensimmäisellä yrityksellä pelinrakentaja Minna Tiainen löytää laitahyökkääjä Seppälän, joka juoksee keskeltä maaliin saakka. Lisäpistepotku epäonnistuu, joten taululle päivitetään tilanne 0-20. Aloituspotkun jälkeinen palautus pysäytetään melkein Saintsin maalilinjalle. Onnistuneella heittopelillä Saints pääsee miltei puoleen kenttään, mutta Wolverines saa tamperelaisten hyökkäyksen pysäytettyä jälleen. Tamperelaiset saavat kuitenkin pelirytmistä kiinni ja peliä jauhetaan pitkään keskikentällä suuntaan ja toiseen. Juuri ennen puoliaikaa helsinkiläiset saavat vielä yhden maalin, kun aivan maalilinjan tuntumasta lähtee heitto, jonka koppaa keskellä maalialueen seisova laitahyökkääjä Jenni Kangas. Potku onnistuu ja puoliajalle lähdetään tilanne 0-27.

 

Toiselle puoliajalle tulee sisuuntunut tamperelaisryhmä. Wolverinesin juoksupeli jatkuu kuitenkin voimakkaana ja tehokkaana ja etenkin keskushyökkääjä Kuusisen vahvoilla yksilösuorituksilla pallo saadaan maaliin saakka kahdesti peräkkäin lyhyessä ajassa. Näiden maalien lisäksi helsinkiläiset tekevät vielä kaksi maalia heittäen, nämä kopit ottavat laitahyökkääjät Johanna Mutikainen ja Sanni Seppälä. Kun Seppälä potkaisee myös yhden potkumaalin haarukkaan, on helsinkiläiset lopulta hyvin vakuuttavassa johdossa 0-58. Saints kuitenkin tekee ottelun viimeisen maalin, kun pelinrakentaja Hartikainen tavoittaa jälleen Mikkosen pitkällä heitolla takakentältä ja tällä kertaa Mikkonen kiitää pallon kanssa maaliin saakka yhteensä 80 jaardin matkan. Ottelu päättyy siis Helsinki Wolverinesin voittoon tuloksella 7-58.

 

Vaikka peli repeääkin runsasmaaliseksi, Saintsin naiset eivät luovuta asenteestaan ja toisellakin puoliajalla nähdään edelleen taisteleva joukkue. Etenkin puolustus tarjoilee näyttäviä taklauksia ja esimerkiksi ulommat tukipuolustajat Aino Pietiläinen ja Emilia Vanhala saavat katsomon hurraamaan suorituksilleen.

Nälkä kasvaa tamperelaisleirissä ja ensimmäistä voittoa Vaahteraliigasta lähdetään hakemaan vieraspeleistä. Ensimmäinen vieraspeli pelataan kuitenkin Tampereella ensi viikon lauantaina 7.7. klo 16, kun Pietari Valkyries lainaa Pyynikin urheilukenttää kotipeliään varten. Edellinen peli pietarilaisten ja tamperelaisten välillä tarjosi jännitystä viimeisille minuuteille saakka, joten odotettavissa on ensi viikollakin tiukka taistelu.

Kuva: Anu Tiilikainen / Hilarious Hobbit